Antti Haverinen

Antin Metsäapu Oy:n tarina

Kasvoin kiinni metsään

Vuonna 1969 olin 6-vuotias. Kotona Kainuussa kaadoimme kirveillä ja sahoilla samanikäisen serkkuni kanssa noin kaksimetristä koivuvesakkoa. Pohdimme silloin, mitä kaadetuille risuille pitäisi tehdä. ”Kyllä Kajaani-yhtiö ostaa”, tiesi serkkuni. Kaatotyö jatkui innolla. Risut taisivat jäädä maatumaan ravinteeksi. Nyt paikalla on komea koivikko, tosin olen sen jälkeenpäin kahteen kertaan harventanut.

Kotiseutuni kulttuurissa miehen arvo mitattiin tehtyjen puukuutiometrien mukaan – puhtaaksi taikka puolipuhtaaksi kuorittuna. Monitoimikoneet eivät vielä räiskineet metsässä eikä päätoimisia metsureita ollut. Maatilojen isännät kävivät talvisin metsätöissä. Näin myös teki isäni, hän oli yleensä talviviikot poissa kotoa.

Ensimmäinen ainespuusavottani oli kuusikon harventaminen aidan takana lammashaassa. Isäni leimasi kaadettavat puut kirveellä, joista pokasahalla - siinä oli oikein teräskaari! - sahaamalla ja kirveellä karsimalla tein kaksimetrisiä pöllejä. En ollut kovin iso, sillä mittakepin pituuteen piti ottaa kaksi loikkaa vauhdin kanssa. Tehdyt puut taisivat päätyä poltettavaksi, ei niitä kummoista kasaa syntynytkään…

Kotiseudun pellonvieriä ja laitumia reunustivat nopeakasvuiset lepikot. Muistan erään hankikelin aikaisen savotan; kaadoin lepikkoa hangen päältä polttopuiksi pokasahalla. Kannot jäivät pitkiksi, kiitos metrisen lumikerroksen. Keväällä huomasin isäni hakeneen traktorilla kärrykuorman pelkkiä kantoja. Kannot oli sahattava lyhyiksi ennen karjan laitumelle laskemista, etteivät lehmät revi utareitaan.

Polttorankakuormien kerääminen oli syksyinen homma. Savottaan lähdettiin Massey Ferguson 135:lla maatalouskärry perässä. Harvensimme ojitettuja ja lannoitettuja suoalueita, joissa kasvoi hyvää halkokoivua. Isäni sahasi moottorisahalla, ja minä karsin kirveellä joitain pölkkyjä avuksi ja nostelin niitä lavalle rukkaspelillä. Monesti oli pientä taistelua traktorin kanssa, vaan siitä selvittiin. Traktorin tarttui mahastaan tämä tästä.

Harvensimme kitukasvuista kotimetsän vaarantauskuusikkoa, isä sahasi ja minä kasasin. Olin 12-vuotias ja jaksoin kasata kaikki pölkyt. Sain kehuja: voimaa näkyy olevan. Sekös nosti mielialaa. Metsään lähtö ei ollut koskaan ollut vastenmielistä tai ehkä aika on kullannut muistot. Ainakaan vastaan väittäminen ei tullut mieleeni.

Sukelsin yhä syvemmälle

Metsäalan ammatti sai kipinän ehkä vuonna 1976, kun meillä kävi silloisen piirimetsälautakunnan neuvoja puita leimaamassa. Ajattelin, että tuo on hieno homma. Neuvoja toimi asiakkaan edun mukaisesti ja joustavasti, mikä teki suuren vaikutuksen. Hän antoi ammatista hyvän kuvan ja oli asiakaslähtöisessä ajattelussa 20 vuotta aikaansa edellä. Eipä sitten muuta kuin opintoihin ensin metsätyönjohtajakouluun ja siitä metsäopistoon.

Noin 16 vuotta työskentelin metsäkeskuslaitoksen palveluksessa tehden metsänhoidon suunnittelua, metsänomistajien neuvontaa, metsälakien valvontaa, maisemasuunnittelua ja elinympäristöjen kartoitusta. Nämä tehtävät antoivat hyvän kuvan metsänhoidosta ja metsäpolitiikasta sekä toivat mukanaan runsaasti yhteyksiä muihin metsäalan ammattilaisiin.

Vapaa-aikoina tein metsänhoitotöitä omassa metsässä. Tämän myötä sain metsänomistajan näkökulmaa metsään, mistä on ollut runsaasti hyötyä työtehtävissä.
Pitkän harkinnan jälkeen tuli sitten vuonna 2007 ratkaisun paikka ja päätin aloittaa yrittäjäurani. Sitä ei ole tarvinnut katua: yrittäjyys on tuonut mukanaan paljon uutta.

Raikas, vastikään karsittujen havujen tuoksu vei lopulta voiton!

terveisin Antti Haverinen